20 toukokuun, 2021Ajankohtaista, korko, sijoittaminen, talouskasvu, Yrityslaina, yritysrahoitus
Reilu vuosi sitten kun koronapandemia iski toden teolla Eurooppaan ja Amerikkaan, ennustettiin maailman talouksien laskevan romahdusmaisesti. Laskua sitten toki kertyikin, mutta selvästi pienemmällä selvittiin mitä ennustukset kuvittelivat. Ruotsin piti pärjätä hyvin, kun se ei rajoittanut talouttaan Suomen tavoin. Toisin kävi. Monessa muussakin mielessä mentiin metsään. Selvää toki on, että tietyt toimialat kuten matkailu, majoitus ja ravitsemus etunenässä, kokivat järisyttävän rajun pudotuksen mistä ei ole toivuttu vieläkään. Toisaalta moni toimiala sai ns. kotoilusta ennen näkemättömän kasvusykäyksen. Nettona siten koronan vaikutus talouteen jäi paljon ennakoitua pienemmäksi. Elvytystoimenpiteet (EU:n elvytyspaketti ja keskuspankkioperaatiot) sen sijaan mitoitettiin worst case skenaarioiden mukaisesti ja rahaa on työnnetty talousjärjestelmään niin kuin ei koskaan ennen. Siten osakekurssit, kiinteistöhinnat, kryptovaluutat ja lähes kaikki sijoituskohteet ovat nousseet hinnoissaan aina vain kohti uusia korkeuksia. Kasvulle ei näy loppua, koska eipä näy elvytystoimillekaan loppua.
Lue lisää 28 helmikuun, 2020korko, sijoittaminen
Sijoituspiirit
ovat ihmeissään nykytilanteessa, kun korot ovat nollan tuntumassa ja
Korona-virus aiheuttaa suurta epävarmuutta osakemarkkinoille. Perinteisten
turvamarkkinoiden veto alkaa taas houkuttamaan. Ennen kaikkea, mikäli Korona
jatkuu ja pahenee vielä pitkälle tulevaisuuteen, niin osakemarkkinoiden voi
odottaa kääntyvän jopa pidempään laskuun pitkän nousun päätteeksi. Tällöin
tuottojen metsästys tulee merkittävästi vaikeutumaan. Korkojen nousua ei ole
kuitenkaan odotettavissa lähitulevaisuudessa, eikä edes vähän pidemmälläkään
tähtäimellä. Osakemarkkinoiden pettäminen saattaisi pikemminkin edesauttaa
korkojen laskemista edelleen, kun rahavirrat ohjautuisivat yhä enemmän
varmoihin korkotuotteisiin, vaikka niiden tuotto olisi negatiivinen.
Lue lisää 26 syyskuun, 2019korko, pk-yritysrahoitus
Ihmeiden aika ei ole ohi. Vielä vuosikymmen tai vähemmänkin sitten yleisesti pidettiin mahdottomana ajatusta, että korot olisivat nolla tai jopa negatiiviset. Kuviteltiin, että korkojen normaali taso olisi jotain 3-5%:n luokkaa. Negatiivisten korkojen piti olla mahdottomia, sillä mikäli näin olisi, menisivät ihmiset pankkiin nostamaan talletuksensa käteiseksi, jolloin syntyisi talletuspako ja kriisitilanne. No, tosiasiassahan tänä päivänä käteisen määrä on häviävä, eikä suuria summia ole muutenkaan helppo tuosta noin vaan nostaa pankista. Puhumattakaan megasummista. Raha on nykyään velkaperäistä bittirahaa. Käteisen merkitys on häviävä. Näin ollen tuo käteislogiikka ei toimi. Oikeastaan ainut, mikä ratkaisee, on kysyntä ja tarjonta, ja kun finanssikriisistä lähtien on pumpattu rahaa systeemiin urakalla, niin tarjonta ylittää jo kroonisesti kysynnän. Siitä syystä viralliset markkinakorot ja valtioiden korot ovat jo nollilla tai jopa negatiivisia. Lue lisää